Ne jotka minut tuntevat, tietävät kuinka tunnollinen olen vähän joka asiassa. Töihin menen vaikka pää kainalossa, ja minun täytyy olla todella kipeä tai tarttuvaa tautia sairastava jotta haen sairaslomaa. Tunnollisuuteen liittyy myös, että jos jotain jollekin lupaan, niin sen myös teen vaikka mikä olisi. Tunnen itseni epäonnistuneeksi jos joudun rikkomaan lupaukseni tai tavoitteeni. Tunnollisuteen liittyy myös ehkä se, että kodin täytyy olla siisti. Ei sentään ihan tiptop, mutta erittäin siisti.

Tänään alkoi 25. raskausviikko (24+0). Vaikka viikko kerrallaan olo tulee tukalammaksi, liikkuminen ja kumartelu on päivä päivältä vaikeampaa, niin en vaihtaisi tätä pois mistään hinnasta. Nyt vasta alan olemaan sinut kasvavan mahan kanssa. Katselen kropan profiilia peilistä, ja laitan kädet mahan päälle. Tajuan, että nyt minäkin kuulun siihen ryhmään, joka on satoja tuhansia vuosia vanha.

Näillä vauvoilla ei ole nyt ketään muuta kuin minut. Minä olen ainoa, joka heitä nyt suojelee ja puolustaa. Raskauden aikana olen oppinut hellittämään. Ehkä jokaisen kukanlehden ei tarvitse olla pyyhitty. Ehkä uunin päältä ei joka kerta tarvitse imuroida. Ehkä jokusen menon voi perua, kun olo on väsynyt.

Työnantajalle sanoin alkuvuodesta, että olen helmikuun vielä töissä (tosin varauksella), mutta kuitenkin tavallaan lupasin. Ja nyt en enää tiedä pystynkö. Työpäivän lopussa alkaa tulemaan harjoitussupistuksia, onneksi kivuttomia kuitenkin. Hektisessä työssä liikkuminen on vaikeaa, kun samalla pitäisi pysyä toisten tahdissa, mutta parhaani teen.

Tällä hetkellä vauvoilla ei ole mitään hätää, ja oma henkinen ja fyysinen olo on parempi kun käyn töissä, verraten että makaisin päivät pitkät sohvalla hankkien lisää selkäkipuja. En tiedä pysynkö käymään töissä helmikuun vielä, ehkä, ehkä en. Heti, kun vauvat ilmoittelevat, että duunissa käyminen ei ole kovin kiva juttu, jään pois töistä.

Nöyrryn kyllä siihen, että "rikkoisin" lupaukseni työnantajalle, mutta sitä en antaisi itselleni anteeksi, että rikkoisin lupaukseni lapsilleni suojella ja tehdä kaikkeni heidän puolestaan.

Jälleen on kuukausittainen äippäpoli + neuvolasetti takana. Poli oli taas käynti sekin. Ensinnäkin ajat oli tunnin myöhässä, ja olimmme lääkärin juttusilla noin 7,5 minuuttia, jonka aikana hän hätäisesti ultrasi että vauvat ovat ainakin hengissä. (Potkuista päätellen ovat erittäin virkeitä). No otti hän muutaman mitankin, ja oli tietty kiva nähdä tenavat suorana lähetyksenä.

Neuvolasta sain kouraan paperit jolla Kela antaa avokätisesti kahisevaa taskuun (buahaha). Äitiyspakkaukset olisi ihana saada jo hiplailtavaksi, mutta jos vähän malttaisi odottaa, saisin EHKÄ 2010 paketitkin. Nääh. Emmäjaksaodottaa! Paperit lähtee ensiviikolla. Meille tulee siis kaksi pakkausta ja kolmas tulee rahana, 140 €. Nekin rahat voidaan laittaa sitten vaunuihin.

Traagiset uutiset ensin. + 8 kg! Siis kahdeksan KILOA tullut painoa lisää raskauden aikana. Miksei ne laita puntarin viereen happinaamaria?

Paino: +668 g/vko

RR: 108/54

Hb: 109

Kohdunpohjan korkeus: 32 ( ehhehehheh, vastaa rv 30 yksöisraskaudessa)

Vauvojen sykkeet: 150/150

Vauvojen painot: 530 g/ 580 g

Elikkäs rautaa lisää taas. Onneksi ei muita ongelmia ole, terveenä ja suht vähävaivasena olen tätä kaksoisraskautta tarponut eteenpäin. Positiivinen mieli ja ymmärtämys miten iso lahja nämä kaksi lasta on auttaa jaksamaan.

ARVATKAAMITÄMETILATTIINVAUNUT! Ai mitenniin olen ihan täpinöissäni? Me sitten päädyttiin tuliteriin vaunuihin. Liike, josta tilasimme vaunut ja tarvikkeet, lupasi varastoida vaunuja tarpeellisen ajan. Meille kun vielä pientä remppaa pukkaa ennen vauvojan tuloa, nin en halua kärreihin remonttipölyjä. Tuhannen euron rykäisyhän tuo on, mutta on ne sen arvoisetkin varmaan. Meille tulee Emmaljungan twin city crossit ja värinä Pro Forest. Samaan syssyyn tulee vaunut, kaksi duolift kantokoppaa, jalkapeite ja samansävyinen hoitolaukku. Koitin etsiä hyviä kuvia, mutta suurimassa osassa väri on päin helvettiä, joten tässä kollaasi:

Tässä Twin city cross Pro forest, mutta vaunuissa EI ole mustaa vaikka kuva niin näyttää. Ne on vihreät joissa kuparinruskeaa tehostetta.

Väri näkyy tässä parhaiten (kuvassa quadrolift-kassi, mutta duoliftissä samat värit)

Tässä vaunut duolif-kantokopeilla, väri on tässä väärä (harmaat)

Iloinen Harlekiini 23+4

Notta tässähän tämä kössi on.  Tänään kuvattu 22+2

Mahassa käy nykyään sellainen möngerrys että oksat pois.  Varsinkin kahvikupposen jälkeen tenavat on aivan kofeiinihuuruissa eivätkä ilmeisesti tiedä miten päin sitä olisi. Tässä vaiheessa potkut ja tölväisyt ovat ihania muksaisuja, mutta olen käsitänyt isojen tyttöjen puheista, että myöhemmin potkut alkavat jo vähän kyrsimään.  Maha on nyt jo aika huikea   Sanotaan näin, että olo ei ole mitenkään ketterä. Esimerkiksi sukan nostamista lattialta kannattaa harkita kahteen kertaan. Että viittiikö tuota. Hartaudella muistelen aikoja, kun kenkien laittaminen kävi sutjakasti ilman naaman punoituksia, kirosanoja ja hengenahdistusta. Ja toistan itseäni, olen vasta 23 viikolla! Mitä tämä on 3 kk kuluttua?

Ja otsikkoon viitaten seuraavassa. Kun testi näytti kahta viivaa, päätin jo silloin että raskaus ei vaikuta vällyjen väliin mitenkään. Että ollaan jatkossakin se 3,5 x /viikossa pariskunta ja Kama Sutra-kirjankin voisi käydä läpi siinä sivussa.  Nyt on puoliväli ollut ja mennyt, ja ilokseni (ja taatusti miehen iloksi) voi sanoa, että raskaus ei ole (vielä)pahemmin vaikuttanut peuhaamiseen. Mitä nyt asennot ei vaihdu ihan heittämällä enää, eikä kaikkia virityksiä voi toteuttaa mahan takia. Yksi ainoa ongelma seksistä on tullut, nimittäin kohtu on seuraavana päivänä kipeä, arka.  En ole siitä pahemmin huolestunut, koska uskon tunnistavani sen vain lihaskivuksi.

Että kaikinpuolin asiat on ihan mallillaan ajoittaisesta valittamisesta huolimatta. Viikon päästä on äippäpoli, jospa sukupuolet vihdoin selviäisi silloin.

Eiköhän nämä pakkaset jo riittäisi. Ei muuten, mutta kun mahan päällle lisätään kahdet pitkikset, ulkoiluhousut, trikoopaita, neulepaita sekä untuvatakki, niin ei muuten paljoa taivuta. Ja eihän siinä mitään, mutta yleensä pitää vielä laittaa kengätkin jalkaan. Ja nyt on vasta reilu puoliväli menossa.

Olen antanut itseni ymmärtää, että toinen kolmannes on ihanaa raskausaikaa, jolloin nainen suorastaan hehkuu. Joo. Naama hehkuu tästä päkertämisestä. Ei, älkää ymmärtäkö väärin. Musta on aivan ihanaa olla raskaana, kun lopputuloksena on kaksi ihka omaa lasta. Teksin ihan mitä vaan näitten tenavien puolesta. Mutta eikös voisi sopia noin yleisesti, että lyhempikin raskausaika riittäisi. Hmmh?

Toissaviikolla yölliset molemminpuoleiset vatsakivut kävivät sietämättömiksi ja käväisin lääkärissä. Kivut johtuivat kohdun rajusta kasvusta ja kroppa ei oikein pysynyt tahdissa mukana. Kohdun kasvusta johtui myös huikea 1,3 kg/vko painon nousu! Kaikki tuo paino meni lähinnä mahaan. Että kyllähän se tuntuikin.

Tenavat voivat mitä ilmeisesti vallan mainiosti, jos potkuista voi jotain päätellä. A:n potkut tuntuvat useammin ja selkeämmin, kun B on vähän hissukampi. Toisaalta suurin osa istukasta saattaa vaimentaa B:n muksaisuja. Kun laitan käden mahan päälle, saatan tuntea pikkuisen jalkapohjan potkaisun kämmenessäni. Se on jotain niin ihmeellistä, ettei sitä ymmärrä. Kaksi pientä elämää minun mahassani. He luottavat että minä ruokin, annan happea ja verta heille.  Miten suuren suuri vastuu minulla onkaan.

21+4