Se oli täydellinen keskenmeno. Kohdussa ei ollut yhtikäs mitään kun kävin lääkärissä. Luojan kiitos en tarvinnut kaavintaa.

Koitan nauttia keväästä ja kesästä, syksyllä suuntaamme yritykseen nro 5. Blogin pävittely todennäköisesti harvenee huomattavasti siihen asti.

Kaunista kevättä ihan jokaiselle joka on lukemalla  ja kommentoimalla kulkenut tarinani vierellä.

Kiitos Veera ja muut myötätunnosta.  Koville tämä ottaa, yksi rankimmista paikoista mitä olen elämässäni läpi käynyt. Eilen aamulla otin hatkat ja lähdin päiväksi kauas toiseen kaupunkiin ihan yksin. Totesin, ettei surua pääse ajamalla karkuun, se on takaraivossa vaikka keksisikin muuta tekemistä. Heti kun tulin kotiin ja oven suljin kiinni, suru musersi taas alleen.  Se on itkettävä kun itkettää ja naurettava kun naurattaa. Koitan selvitä tästä ilman sen enempiä unilääkkeitä eikä ole tarkoitus hakea muitakaan ilopillereitä lääkäriltä.

Mulla on tosiaan se lääkäri tiistai-iltana. Alunperin  piti olla se sydänäänten haku, mutta nyt varmaan vaan tarkistetaan kohdun tilanne. Vuoto on taas samaa mitä ennenkin, eli ruskeaa vuotoa.

Kuten ihanat kommentoijat totesivatkin, että ainakin on nyt todistettu, että voin tulla raskaaksi, se antaa kyllä toivoa vielä paremmasta. Keräämme kesän voimia ja rahaa syksyn uuteen yritykseen. En tiedä missä kuussa se tapahtuu, mutta tänä vuonna kuitenkin. Ehkä elo-syyskuussa.

Eilen näin paljon pieniä lapsia ja odottavia äitejä, päällimmäinen tunteeni oli haikeus. Katkera en ole, mutta tunnustan pienen kateuden sisimmässä. Mutta sekään ei kumoa sitä, että olen vilpittömästi onnellinen niiden puolesta joille lahja tulee syliin asti. Odottavia äitejä katsellessa, en voi tietää mitä he ovat käyneet läpi päästäkseen siihen asti.

Tämä vuoristorata mitä olen käynyt läpi elokuusta lähtien on tehnyt minusta vahvemman ihmisen. Rehellisesti sanottuna luulin, että olen heikompi ja annan periksi aikaisemmin. Mutta me ei perkele luovuteta.

Stella on bändi, jonka laulujen tahtiin olen vuosia itkenyt, hymyillyt ja saanut toivoa.

 Stella - Sädepeili:

Yö, puiset sormet minun suomuillani
rakkaani, ollaan kai väsyneitä kumpikin
Yö, se verille taas raapii
tekee minusta saaliin
ei kiedo hellään syleilyyn

Mutta jos heijastat vähän
niin saat sen säteen takaisin
Jos vain verhoudut mustaan
niin näetkö itsekään
Heijasta vähän ja saat sen säteen takaisin
Ollaan valon säteen peilejä yössä

Yö, koskee mua silmät ummessa
enkö näytä kauniilta
en kai ole sitä ollutkaan
Yö, hengittää sisään uskoasi
rakkaani, joko nyt, on aika sinun lähteä

Mutta jos heijastat vähän
niin saat sen säteen takaisin
Jos vain verhoudut mustaan
niin näetkö itsekään
Heijasta vähän ja saat sen säteen takaisin

Olen vieraanasi viimeistä päivää 

Stella - 25:

Eilen illalla viimeisimmän postauksen jälkeen kivut yltyivät helvetilliseksi. Kipuaallot tulivat kolmen minuutin välein ja pakko oli ottaa särkylääkettä ihan roppakaupalla. Tiesinhän minä mitä se tarkoitti. Vetkuttelin vessaan menoa ja tuskailin sohvalla, mutta viimein oli mentävä... Tunsin miten se möykky tuli ulos, ja heti perään puhtaan kirkasta verta. Paljon.

Ruumiillinen kipu loppui siihen. Henkisestä tuskasta tuskin tarvitsee sanoa. Yö meni itkien yhdessä, ja viimein unilääkkeellä sain unta.

Miksi minun ruumiini petti taas? Tämä kaikki alkaa olla liikaa.

Olen niin väsynyt.

Kirjottelen taas muistiin olotiloja, päiväkirjahan tämä tavallaan on. Tänään on koskenut aika kovaakin alavatsaan. Pelottavasti tulee mieleen 1½ viikon takainen verinen maanantai-ilta. Mutta nyt tuo kipu on molemmissa munasarjoissa. Outoa.

Johtuneeko tästä ikuisuudelta tuntuvasta stressistä, mutta pakki menee nykyään sekaisin aina ruokailun jälkeen. Mulla on tämä laktoosivamma, ja teen ruoat aina vähälaktoosisiin tuotteisiin, mutta nyt tuntuu ettei maha kestä niitäkään enää.  Muuten ei ole mitään pahoinvointia.

Neljä yötä.

En itseasiassa tiedä yhtään missä mennään. "Oireita" taas on, mutta epäilen josko kehittelisin itselleni "valeraskautta". Fakta on kuitenkin, että ruskeaa vuotoa tulee taas reilusti, välillä on päivä, pari milloin sitä ei juurikaan tule, mutta tänään on taas reilumpi päivä. Fakta on sekin, että iltaisin olen ihan pönkkö. Siis kotiin tullessa on kaamea nälkä, mutta ei paljoa tarvitse syödä kun maha on ihan turvoksissa, ja ilta menee sitten vyöryessä sinne sun tänne. Mitähän sekin on? Ja vielä faktana, että heräsin viimeyönä mahalteni, ja piti kääntyä kun rintoihin koski niin paljon.

Huoh, en tiijjä. Tiistaihin on taas niin maailman pitkä aika, 5 yötä. Ainakin sitten helpottaa kun tietää, miten tilanne on. Pahinta on tämä epävarmuus. Eniten hirvittää, jos joudun kaavintaan. Miten sen kestää sitten. Ei pitäisi ajatella noita, mutta minkäs teen. Ihmettelen vaan suuresti, jos tälläisen vuodon jälkeen tuolla mitään elollista on. Se olisi ihmeiden ihme.

Eilen touhuttiin ukon kanssa kunnolla pitkästä aikaa, ja se sattui. Siis kohtuun. Vähän samaan tyyliin kuin puntion jälkeen. En käsitä miksi ihmeessä tuo kohtu on noin kipiä. Johtuuko se siitä kun olen rampannut nyt lääkäreillä ja on monesti ronkittu ja ultrailtu 1½ viikon sisään?

Niin paljon kysymyksiä, ja niin paljon aivoissa tyhjää raksutusta... oikein kaiku kuuluu.

No, näillä mennään pääsiäisen yli.

Uusi päivä on taas valjennut. Hyvä uutinen on, että vuoto on minimaalista, oikeastaan loppunut täysin yön aikana.  Yöt on pitkiä, koska en saa oikein nukuttua ollenkaan. Illalla on viimeisenä mielessä onko kohdussa mitään, ja aamulla sama mielessä kun silmät saan auki. Usein herään vielä keskellä yötä pohtimaan asiaa. Ja se kun ei pohtimalla parane.

Mitään ihmeempiä raskausoireita mulla ei ole, ei ole paha olo eikä rinnat arista yhtään. Ainoastaan 24h väsymys ja iltapalelu. Ja sormia on turvottanut, piti ottaa sormukset pois pariksi päiväksi.  Heti tuli töissä uteluita, että menikö kattilat jakoon miehen kanssa, heh. Kohdunnapukka on sellainen kova ja alhaalla (no hei, mä tungen Lugeja x3 päivässä, niin pakosti tuntee.... =D  ), tolla tiedolla ei ole mulle kyllä mitään hyötyä kun en tiedä mitä se tarkoittaa.

Ja edelleen on särkyä, vihlontaa ja polttelua kohdun tienoolla. Maanantaina olen hurjasti viisaampi....

Työteknisistä syistä ultra onkin jo maanantai-iltana....  silloin olisi teoriassa ainakin 6+5. Ei sentään tarvitse odottaa keskiviikkoon asti. Ruskeaa vuotoa tulee edelleen, kuitenkin phs:llä pärjää eikä tarvitse suurempia tiivisteitä. Selkäää särkee ja väsyttää, mutta saattavat kuulua myös työpäivän jälkeisiin oireisiin... Kohdun kohta on kipeä, niin kuin lihasarkuutta. Mä tossa mietinkin, että onko se kohtu lihas? Hitto mä olen välillä tyhmä, mutta en ole koskaan pohtinut asiaa. Vielä kolmen päivän odotus, kuuluuko sieltä syke vai ei.

Vuoto loppui eilen illalla kuin seinään, yhtä nopeasti loppui kuin alkoikin. Vuoto kesti aika tasan kaksi vuorokautta. Tosin vielä tulee vähän ruskeaa vuotoa, sitä kuivahtanutta verta vaan. Saattaa olla vaan itseni huijaamista, mutta epäilen että se oli se hematooma, mitä polin lääkäri ensimmäisenä sanoi.

Lääkäri kysyi, alkoiko vuoto tummana ja kökkäreisenä. - Joo, erittäin. Ja kökköjen luulin olevan alkion jäänteitä. Lekuri silloin epäili sen olevan hematooman jäänteitä. (Mutta miksi sitä verta sitten tuli kuin saavista kaataen, en tiedä....) Kuitenkin tiistaiaamuna, kun jo pahin vuoto oli mennyt ohi, kohdussa näkyi vielä se alkio. Eikä sen jälkeen vuoto ollut enää kökköä, vaan aivan kirkasta ja loppui keskiviikkoiltana. Oliskohan se ollut niin "puhdasta" verta, jos alkio olisi tullut pois? Mutta lääkäri epäili myös että vuoto olisi toisen alkion poistuminen. Notta ottaa sitten selvää...

On tämäkin... Ei tässä voi kun toivoa että alkio olisi voimissaan vuodosta huolimatta. Nettikirjoitukset jossa on ollut rajuakin vuotoa ja silti vauva tullut maailmaan antaa toivoa. Tosin siitä en tiedä onko se toivon kaiveleminen nyt ihan tervettä, jos viikon päästä tulee karu totuus silmille.

No, mutta siitä mä lähden, että olen edelleen raskaana. Otan lääkkeeni yht. 6 kpl/vrk, otan Multivita raskausvitamiinit ja foolihappotabletin.

Tässä lainauksia Kaksplus-sivulta:

 "Minulla tuli toisen raskauden alussa yhtäkkiä aika paljon verta. Siis ihan tavallisen väristä, ei mitään ruskeaa. Ultrattiin, ja siellähän se pikkunen oli oikein hyvävointisena. Sen jälkeen tuli pitkin alkuraskutta aina silloin tällöin pientä vuotoa, ne oli sitten jo sellaista rusehtavaa. Neuvolasta laittoivat labraan, mutta mistään ei löytynyt mitään. Sitten kun raskaus eteni, loppui ne vuodotkin. Nyt tyttö yli 3 vuotias uhmaikäinen. "

Ihan kajahtaneeksihan tässä tulee. Verta tulee edelleen, aivan kuin kunnon menkat olisi. Päässä vaan pyörii naistenpolin lääkärin sanat, " en tiedä onko kohdussa oleva alkio elinkelpoinen". Ihmettelen suuresti, miten tälläisen verenvuodon jälkeen sielä mitään elävää saattaisi olla. Vatsaan koskee kokoajan. Olen levännyt paljon, katsonut tallentimelta vanhoja leffoja, lukenut kirjaa jne, mutta aivan kokoajan mielessä on olenko raskaana vai en. Viikon päästä on klinikalla se ultra-aika, mitenhän sinne asti kestää.

Ajattelin, että käviskö ostamassa raskaustestin.... Ehkä en kuitenkaan... Äh. Päivystyksessä ne teki raskaustestin ja se oli positiivinen. Ja eilen aamulla näkyi alkio kohdussa. Äsken lueskelin netistä alkuraskauden verenvuodosta (mulle oikeasti ihan uusi asia), niin taitaa olla yllättävän ylestä. Tosin suurimmalla osalla kirjoittajista vuoto oli ruskeaa tiputtelua, mulla tämä on lähinnä massiivista ja kirkkaan punaista. Saattaaa olla joku hematoomakin. No, osa vuotajista oli kuitenkin pukannut terveen vauvan maailmaan. En olisi ikipäivänä uskonut että raskaus voi olla näin hermoja koittelevaa.

Tulin juuri sairaalasta naistenpolilta. Siellä ultrattiin, ja siellä näkyi kuin näkyikin  alkio :o Olisittepa nähneet meidän ilmeet!

Eilisiltana siis klo 19 alkoi mahaan koskemaan rajusti ja menin vessaan. Verta alkoi lorottamaan ihan sutenaan ja iso verinen klöntti tuli paperiin. Huusin miehen paikalle ja menin kertakaikkisen shokkiin. Tässäkö tämä nyt oli. Lähdettin ajamaan saman tien päivystykseen sairaalaan 100 km päähän, matkasta en muista mitään, itkin vaan. Päästiin sairaalaan, ja hoitaja jututti ensin, otti verikokeen ja verenpaineen (oli huima). Mies joutui vastailemaan kysymyksiin kun en kyennyt siinä  tilassa kommunikoimaan mitään. Päästiin lääkärin juttusille ja hän teki sisätutkimuksen. Tosin siitä ei meinannut tulla mitään runsaan vuodon takia. Kysyin, olisko mahdollista että edes joku alkio olisi pysynyt mukana, hän sanoi että epätodennäköistä. No siitähän se taivas repesi taas...  Sain mukaan unilääkkeen ja 3 päivän sairasloman. Ja aamuksi ajan naistenpolille.

Ja sieltä me tultiin juuri. Siellä on vielä yksi sitkeä sissi. Tämän päivän lääkäri sanoi, että vuoto on ehkä iso hematooma tai tosiaan kiinnittymättömiä alkioita tuli vuotona pois.  Kyllä oli miehelläkin kyyneleet silmissä kun näki pienen pavun vielä kohdussa.

Nyt kolmen päivän sairaslomalla on määräys olla aivan levossa.  Päivä näyttää jo paljon kauniimmalta.

Eilen illalla klo 19 et enää jaksanut mukanani. Suru on pohjaton. Luoja, anna voimaa.